Varmaankin jokainen sähköllä liikkumisesta kiinnostunut on kuullut tai lukenut tarinoita siitä, että sähköä ei pystytä tuottamaan riittävästi, jotta autoilua voitaisiin suunnitella sen varaan. Lisätään yksi lusikka tähän soppaan ja laskeskellaan saatavilla olevien tietojen perusteella, että miten asian laita on.
Bensan kulutus koko maassa
Suomessa käytetiin 2017 noin 7,2 miljoonaa tonnia erilaisia polttoaineita. Tästä bensiinin osuus oli 19%, eli 1,368 miljoonaa tonnia. Bensalitra painaa 18 asteen lämpötilassa noin 720g. Bensaa käytettiin siis tällä perusteella vuonna 2017 Suomessa yhteensä 1 900 000 000 litraa.
Vastaava kulutus sähkönä
1,9 miljardilla bensalitralla päästään 7 litran 100 kilometrin kulutuksella 27 123 857 143 kilometriä. Todennäköisesti täyssähköauto, etenkin joku pienempi malli, menisi vähemmällä sähkönkulutuksella pidemmälle, mutta koska minulla ei tällä hetkellä ole henkilökohtaiseen kokemukseen perustuvaa tietoa näistä, niin käytetään laskutoimitukseen Kia Optima PHEV:n EV -tilan noin 18,5 KWh:n keskikulutusta 100 kilometrin matkalle. Tällaisella sähkön kulutuksella reilun 27 miljardin kilometrin taivallukseen kuluu noin 5 terawattituntia sähköä.
Dieselin kulutus koko maassa
Henkilöautojen osuutta dieselin kulutuksesta en tähän hätään löytänyt. En tiedä onko tätä edes mitenkään mahdollista tilastoida, koska eihän tankatessa anneta tietoa, mihin polttoaine letkusta menee. Toki kuorma-autot tankataan yleensä eri mittarista, kuin henkilöautot, mutta tällaista tilastoa en nyt löytänyt. Tästä johtuen lukemat ovat itse saatavilla olevista tilastoista arvioituja tai arvattuja.
Kaikista liikennekäyttöön rekisteröidyistä henkilöautoista vuoden 2017 lopussa oli 27,4% dieseleitä (731 887 kappaletta). Vuonna 2016 ensirekisteröityjen diesel-autojen keskimääräiset CO2 päästöt olivat 124,5g/km. Litrasta dieseliä vapautuu palaessaan 2,6kg hiilidioksidia. Tästä laskettuna keskimääräinen dieselauto pääsisi litralla 20,9km, eli tutummin kulutus olisi noin 4,8l/100km.
Keskimääräisestä diesel-autolla vuodessa ajettavasta kilometrimäärästä en löytänyt varmaa tietoa, mutta jonkinlaisena arvauksena näin parissakin paikassa esitettävän 23 000km per vuosi. Tämän perusteella jokaisen dieselin tankkiin pumpataan tai kaadetaan noin 1100 litraa polttoainetta. Näiden perusteella yhteenlaskettu kilometrimäärä olisi 16 833 401 000 km.
Noin 17 miljardin kilometrin ajamiseen Kia Optiman EV -tilan kaltaisella kulutuksella kuluisi sähköä noin 3 terawattituntia.
Sama Lipastosta
VTT:n Lipasto tarjoaa dataa laskennan tarkistamiseksi. Lipastosta puhutaan laskentamallina, eli se ei nähtävästi ole täysin suora tilasto, mutta varmasti fiksujen ihmisten toteuttamana riittävän tarkka.
Lipaston mukaan henkilö- ja pakettiautojen liikennesuorite oli vuonna 2017 yhteensä 46 miljardia kilometriä. Aiemmin tässä artikkelissa sain laskutoimituksilla lukemaksi noin 44 miljardia kilometriä, mikä on Lipastonkin perusteella aivan riittävän tarkkaa arviointia tähän tarkoitukseen.
Kuorma-autot
Henkilöautojen käyttämän 805 075 700 diesel litran lisäksi Suomessa käytetään 2 225 781 034 litraa dieseliä muuhun tarkoitukseen tieliikennekäytössä. Oletettavasti tämä poltetaan miltei kokonaan kuorma-autoilla.
Sähköllä liikkuvat kuorma-autot ovat suurimmalla osalla valmistajista vielä sen verran kehitysvaiheessa, että luotettavaa tietoa näiden todellisesta sähkön kulutuksesta ei näyttäisi olevan saatavilla. Ilmoitetut lukemat näyttäisivät olevan lähinnä jakeluautojen kokoluokkaa olevista autoista. Esimerkiksi Volvon FL -malleille ilmoitetaan sähkön kulutukseksi noin 150KWh/100km.
VTT:n Lipaston mukaan vuonna 2017 kuorma-autojen suorittama kilometrimäärä oli 3 369 642 891 km. 150KWh:n kulutuksella per 100km tämä tarkoittaisi noin 5TWh:n vuosikulutusta. Jos siis kaikki kuorma-autot olisivat jakeluauton kokoisia, olisi tarvittava sähkömäärä sama, kuin bensiinikäyttöisten henkilöautojen korvaamisessa sähköautoilla. Todellisuudessa kuorma-autot ovat kooltaan suurempia ja enemmin kuluttavia, joten lukema olisi varmasti tätä suurempi.
Oletetaan, että Volvo FL:n keskikulutus on 25l/100km dieseliä ja vastaavan sähköstä käyttövoimansa saavan 150KWh/100km. VTT:n mukaisilla luvuilla kuorma-auton keskikulutukseksi saadaan 66l/100km, mikä kuulostaa minusta kyllä jonkin verran liian suurelta luvulta. Todennäköisesti dieseliä käytetään johonkin muuhun, mitä en nyt keksi, ehkä johonkin työkoneisiin, joita ei saada käyttää moottoripolttoöljyllä. Tankkaustietokannoista löytyy aika vähän kuorma-autojen arvoja, mutta joitakin noin 400-500 hevosvoiman rekkavetureiden lukemia löysin, jotka on 35-40l/100km luokkaa. Jos sähkön kulutus nousisi samassa suhteessa, niin päästään lukemaan 240KWh. Tämä tarkoittaisi vuositason kulutuksena noin 8TWh.

Sähkön tuottaminen
Jos tapahtuisi jotain sellaista, että bensa ja diesel olisi mahdollista tai pakotettua korvata, niin puhtaasti sähköllä henkilöautoliikenteeseen tarvittavan polttoaineen korvaaminen lisäisi Suomen sähkön kulutusta noin 8 TWh per vuosi. Tämän hetken sähkönkulutus koko maassa on vähän yli 80 TWh. Jos kulutus kasvaisi 8 TWh, niin tämä tarvittava sähkö olisi mahdollista esimerkiksi ostaa ulkomailta, paitsi jos naapurimaissa on samaan aikaan vastaava tarve. Oman tuotannon kasvatus ei todennäköisesti lyhyellä varoitusajalla olisi mahdollista. Jos muutos tapahtuu omien valintojen kautta ja rauhallisemmalla tahdilla suunnitelmallisesti, on sähkö varmasti mahdollista tuottaa. Esimerkiksi melko vanhaa tekniikkaa oleva Loviisan ydinvoimala tuottaa vuodessa 8 TWh:n edestä sähköä.
Kuorma-autoilun muuttaminen sähköstä käyttövoimansa saavaksi ei varmaan ole mahdollista toteuttaa ihan parin vuoden sisään, vaikka sitä kuinka yritettäisiin, ei ainakaan kaikilta osin. Kevyempien jakeluautojen osalta homma voisi vielä onnistua, mutta raskaammasta kalustosta ei ole vielä tarjolla sähköisiä vaihtoehtoja. Jos kuitenkin leikitään, että vaihtoehtoja olisi ja yritykset tähän pakotettaisiin, niin tarvittaisiin suunnilleen saman verran sähköä, kuin henkilöautoiluun. Eli toinen vanhan mallinen ydinvoimala tai yksi toimiva Olkiluoto-3 kaiken tieliikenteen sähköistämiseen.